Ritvan ja Millan kuvia Ohtakarista 12.6.2013

Päivä Ohtakarissa oli mielenkiintoinen ja opettavainen. Saimme olla tutkimusretkellä ja havainnoida ympäristöä monesta näkökulmasta, oikeastaan sammakkoperspektiivistä lähes lintuperspektiiviin. Tällaista tutkiva oppiminen voi parhaimmillaan olla. Kuljimme luontopolkua pitkin ja sieltä poiketen aina, kun huomasimme jotakin mielenkiintoista. Ohitimme mökkejä ja saunoja, näimme, haistoimme, tunsimme ja kuuntelimme merta, joka mylvi ympärillämme välillä melko laineikkaana. 

Suvantopaikkojakin löysimme mm. helpottaaksemme maisema-akvarellin maalaamista. Tällaisen rantakivikon totesimmekin yhdeksi Ohtakarin mielipaikaksi.

Heti alkumetreillä huomasimme luonnon monimuotoisuuden väreissä, muodoissa sekä uudessa ja vanhassa kasvussa. Löysimme kirkkaita pinkin sävyjä ailakin kukissa, lilaa syreenin ja horsman kukinnoissa, punaisen sävyjä kivistä ja kasvustosta, keltaista ja luonnonvalkoista vaikkapa metsämansikan kukassa, lähes puhdasta valkoista metsätähdissä ja oravanmarjan kukinnoissa sekä voikukan hahtuvissa. Heleää alkukesän vihreää oli lähes joka puolella ruohon juurelta ja sammalten uumenista aina puiden lehtiin.

Meren rantamilla oli monenlaisia kiviä ja myös hienoa hiekkaa. Eläimiä näimme melko suppean valikoiman: yhden tutkimusmatkailijamme koiran lisäksi ainoastaan mehiläisen, jota emme onnistuneet tallentamaan kamerallamme.

Saarella oli muutamia muistomerkkejä, kivipaaseja ja ainakin yksi puinen risti, joka oli ison kivikasan keskellä. Arkkitehtuurisia löydöksiäkin teimme: Keltainen autiotupa ei voinut jäädä huomaamatta yksinäisyydessään. Se oli myös selvästi saaren muita rakennuksia korkeampi kohde, kaksikerroksinen.

Ainakin yhdessä mökissä oli elämää, lasten ja aikuisten kenkiä oli rapuilla ja ihmisiä näkyi ikkunasta.

Maastosta valitsimme tutkailtavaksi neliön saaren pohjoispuolelta. Mielenkiintomme herätti pieni alue, joka oli rajattu kivin. Pääasiassa siinä oli normaalia metsän kasvustoa, pieniä pihlajan taimia, metsätähtiä ja heinää. Kiven päälle oli muodostunut sammalta. Viime kesän ja menneiden vuosien kasvustosta merkkeinä olivat kuivuneet risut, lahonneet puun kappaleet ja ruskeat, rapisevat lehdet. Tarkemmin katsottuamme ja tutkittuamme huomasimme, että ihminen oli jättänyt paikalle jälkensä: luonnon omien antimien seasta pilkotti mustunutta ja ruostunutta peltiä, joka osoittautui tyhjäksi sinappituubiksi. Pienen kaivamisen jälkeen kasvuston alta löytyi myös ruskeaa rikkoutunutta lasia ja hiiltynyttä puuta. Totesimme, että tämähän taisi olla vanha nuotiopaikka

lähellä luontopolkua.

Uusi kasvusto oli nähtävissä kanervan, männyn, kuusen ja katajan kerkissä. Kokeilimme pehmeää, vaaleanvihreää, uutta alkaneen kasvukauden tulosta.

Meidän motiivikuvissa on kaikissa punaista. Punainen esiintyy eri muodoissa, eri "punaisina" ja eri yhteyksissä.

Kiertelimme Ohtakarin ympäri ensin vain tutustuaksemme sen luontoon. Toisella kierroksella teimme pyydetyt toimet.