torstai 27. kesäkuuta 2013

Luonnossa

...vaikkakin jonkilaisen asutuksen läheisyydessä

Nyt ei ole kuvaa, mutta kertomus juhannuslauantain iltanuotion ääreltä. Sytyteltiin nuotiota yhdentoista aikaan illalla Lappajärvellä. Rauhallista, hieman hyttysiä - minua ne ei syö mutta isännästä tykkäävät. Pohjoisen kasvatti on saanut täytettyä kiintiönsä hyttysen puremia jo aikaisemmin??? Hyttyset ei ole aiheena tässä jutussa. 
Juu, siis nuotion sytytys puuhissa kun selän takaa alkoi kuulua kuivien oksien katkeilua. Katse hakeutui ensin hirvikorkeudelle, mut mitään ei näkynyt sillä tasolla. Seuraavaksi katse hakeutui alemmaksi ja pikkuisen aikaa raksutti kopassa - tietenkään kamera ei siinä vaiheessa ollut valmiudessa ja olisiko ehtinyt tehdä mitään sen verran hölmistyneitä oltiin kumpainenkin. Saukko!  Jos maalla kulkeminen olikin äänekkäämpää ei mitään ääntä eikä vedenpinta juurikaan rikkoutunut kun kaveri pulahti veteen. Tupa ja notski paikka ovat enemmän joensuulla kuin ihan järven rannassa, joten syvyyttä rannasta sukellukseen on tuollaiselle elävälle.
Ai niin! ei doping haittojen aiheuttamia harhoja, sillä oltiin tultu just vasta mökkeilemään. 
RiiA

1 kommentti:

  1. Hieno havainto. Itsekään en ole tuolla tavalla päässyt näkemään saukkoa luonnossa. Jälkiä kylläkin ja vauhdikkaasti pakenevan vain...Eläinpuistossa työskennellessäni saukot oli suosikkihoidokkeja!

    VastaaPoista