torstai 20. kesäkuuta 2013

KORTTELITUTKIMUS 11.6.2013 KOKKOLASSA TEHTAANKADULLA



Heidi, Heli M. ja Hele korttelitutkijoina

Korttelitutkimuksen tavoitteena oli tutustua rakennettuun ympäristöön ja havainnoida ympäristöä uusilla tavoilla eri näkökulmista. Valitsimme tarkastelun kohteeksi ympäristön yleisen siisteyden kävelykadulla. Ympäristön siisteys vaikuttaa viihtyvyyteen ja on myös tärkeä osa kaupunkikuvaa.
Taustatietoina meillä oli käsitys siitä, että roskalaatikoita Kokkolan kävelykadulta löytyy. Yleisemmällä tasolla mielestämme Suomen kaupungeissa huolehditaan katujen/keskustan siisteydestä melko hyvin.
Lähestyimme tutkimusongelmaa miettimällä miten kävelykadut pidetään siistinä? Hypoteesina oli, ihmiset laittavat roskat roskakoriin, eikä roskia juurikaan löydy. Ajattelimme myös, että roskalaatikoita on runsaasti. Päätimme havainnoida kadulla kulkevia ihmisiä ja laskea mahdolliset roskat. Havainnot kirjattiin vihkoon ja lisäksi otimme valokuvia.



Tulokset: 

166 kpl tupakantumppeja
75 kpl erilasia muita roskia
 23 roskalaatikkoa (kahdessa tupakantumpeille oma astia)
Havainnoimme klo 17.30-17.50 ainoastaan ihmisten käyttäytymistä. Näimme viiden eri ihmisen käyttävät roskalaatikkoa ja kahden ihmisen heittävän tupakantumpit maahan. 




Korttelitutkimuksen johtopäätökset: 

Kävelykadulla kolmen korttelin matkalla oli runsaasti roskalaatikoita. Niitä oli tasaisin välimatkoin muutamien metrien välein kummallakin puolen katua. Tupakantumppien määrä yllätti ja roskiakin oli maassa verrattain paljon suhteessa roskakorien määrään.
Korttelitutkimus oli erilainen tapa opettaa maantietoa; idea on käyttökelpoinen sekä helppo toteuttaa oppilaiden kanssa. Mukaan voi integroida eri oppiaineita ja tutkittavia kohteita voi rajata tarvittaessa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti