torstai 24. lokakuuta 2013

Arvio kävelykadun korttelista




Arvioimme Lauran kanssa Halpa-Hallin suunnalta lähtevää kävelykadun korttelia ylläolevan lomakkeen avulla. Lisäksi pohdimme seuraavia asioita. Korttelista voisi tulla kauniimpi, jos puita olisi lisää. Roskiksia oli sopivasti, eikä roskia myöskään ollut kaduilla. Valkoinen telttamainen "maamerkki" ruma kadulla. Mietittiin, mikä se oli? Mainoskylttejä saisi olla enemmän, nyt mainoksista erottui selkeästi vain Hesburgerin punainen -mainoskyltti. Ei houkuttele asiakkaita värittömyydellään. Kortteli myös melko kolkko. Kolkkouteen ja värittömyyteen vaikutti ehkä myös harmaa vuodenaika. Rakennukset olivat melko matalia ja sekoittuivat massaan. Pohdimme myös, miksi ihmisiä kulki niin vähän, vaikka oli tiistai-iltapäivä ja ihmisiltä olettettavasti työt loppuneet? Kävelykadun autoliikenne häiritsi katukuvaa. Haastattelimme muutama ihmistä ja heidän ajatuksensa olivat saman suuntaisia meidän kanssa. Korttelitutkimus oli hauskaa, voi toteuttaa oppilaiden kanssa!  

1 kommentti:

  1. Tämä löytyy täältä: http://www.liikkeelleymparisto.fi/menetelmat/korttelitutkimus
    Suosittelen yleensäkin LIIKKEELLE ympäristöön tutustumista.

    VastaaPoista